Aihearkisto: politiikassa

Musliminaisten vapautusliike – toisenlaista feminismiä?

Tavanomaiset näkökulmat kyllästyttävät. On aivan sama, montako kirjaa lukee jostakin aiheesta, jos kirjat vain toistavat totuttua ja jo tunnettua. Pienet uudet nyanssitkaan eivät sytytä, jos juttu on jo vanha.

Kaikki kuultu feminismistä?

Monet sanovat kuulleensa feminismistä kaiken tai ainakin riittävästi. Minä en sano niin, joskin uskon tuntevani joitakin käsitteeseen liitettyjä ajatuksia ja mielikuvia. Tottahan silti on, että vaikka olen tutkinut noitanaisia, minua ei ole koskaan pidetty naistutkijana eikä edes gender-tutkijana.

Mutta luin feminismistä kirjan, joka haastoi sen, minkä jo asiasta tunnen ja minkä opin jo vuosikymmeniä sitten esimerkiksi Erica Jongin romaaneista ”Lennä ja uneksi” (suom. 1976) tai ”Tekisit jotain elämällesi” (suom 1977). Tulkoon mainituksi, että sittemmin kirjailija maltillistui kovasti.

Feminismi sellaisena kuin se länsimaissa tunnetaan, on haastettu ilkeästi tai ainakin provokatorisesti taholta, jota minä en ole tullut ajatelleeksi. Haastajat eivät ole miehiä. Haastajat ovat naisia, joiden tausta on islamilaisessa maailmassa ja jotka avoimesti sitoutuvat uskontoonsa. Länsimaisen profaanin, maallisen maailman vastapainoksi he pitäytyvät vanhanaikaiseen häveliäisyyteen.

Silti he palvovat kulutusyhteiskuntaa, haluavat opiskella yliopistossa ja työskennellä rakennustyömaalla insinööreinä. Mainittakoon tässä erikseen, että he eivät vastusta demokratiaa eivätkä tue terrorismia, mutta he voivat haluta käyttää huivia.

Tiedostavat musliminaiset haastavat kaanonimme siitä, miten yksilön tulee ymmärtää vapautensa. He muuttavat länsimaisen julkisen tilan – kadut, torit, kahvilat, kaupat sekä koulut ja työpaikat – josta uskonnollisuus ja kainous ovat puuttuneet, mutta jossa avoin seksuaalisuus on tavanomaista, totuttua tai jopa pakollista.

Ajavatko naiset polkupyörällä

En ole keksinyt tätä omassa päässäni, vaan lähteeni on aivan toinen ja varmasti arvovaltaisempi. Lähteeni on muuan oppinut nainen, sosiologian professori Nilüfer Göle kuuluisasta pariisilaisesta eliittiyliopistosta (EHESS). Hän kirjoittaa asiasta tutkimuksessaan “Islam and Secularity. The Future of Europe’s Public Sphere” (2017). Otsikon voisi kääntää tyyliin ”Islam ja maallisuus. Julkisen tilan tulevaisuus Euroopassa”. En usko, että kirjaa tullaan ikänään suomentamaan.

Nilüfer Göle, joka on taustaltaan turkkilainen, katsoo länsimaisen maallistuneen feminismin tulleen haastetuksi muslimimaisten kasvavasta mutta erilaisesta vapautumisesta.

Tiedämme, että monissa islamilaisissa maissa nainen ei voi niin vain mennä ulos yksinkertaisesti ja halunsa mukaan. Hän ei voi kävellä vapaasti kaduilla lenkkeilystä puhumattakaan. Euroopassa naiset voivat. Toki aikanaan Euroopassakin pilkattiin naisia, jotka pukeutuivat housuihin tai ajoivat polkupyörällä.

Eurooppa on kuitenkin paikka, jossa elää muslimeja, kristittyjä sekä muita uskovaisia ja yhtä lailla kymmeniä miljoonia uskontoa tunnustamattomia ihmisiä. Maailmat ja kulttuurit vaikuttavat toisiinsa, ja ne haastavat toinen toisensa pyhät uskonkappaleet.

Yksi näistä ajatuksista on länsimainen näkemys naisen vapaudesta. Kyse ei ole niinkään siitä, tuleeko naisen olla vapaa vai ei, vaan siitä, miten naisten vapautuminen ja vapaus ymmärretään.

Pyhä kolminaisuus: uskonto, seksuaalisuus ja vapaus?

Länsimaissa seksuaalisuus on ollut keskeinen näkökohta naisten vapautumisessa. Seksin pitää olla vapaata (enkä tätä näkökohtaa ryhdy tässä soimaamaan). Yhtä lailla pukeutuminen tai naisen vartalon esittäminen tulee olla vapaata, avointa ja riippumatonta sillä tavalla kuin naiset sen näkevät. (En tätäkään ryhdy moittimaan.) Nainen voi pukeutua avoimen seksuaalisesti, tavattoman naisellisesti tai jotain siltä väliltä, tai hän voi sonnustautua aivan miesmäiseen ilmiasuun. Hän voi käyttäytyäkin kuin kunnon miehet eli kiroilla, syljeskellä ja rähjätä kadulla oluttölkki kädessä.

Kaikki tämä tulkitaan vapaudeksi, itsensä hallitsemiksi ja oikeaksi tietoisuudeksi vapaudesta. Naisten länsimaisessa ja maallisessa emansipaatiossa vartalon, fyysisen olemuksen ja seksuaalisen halun ja tunteiden kysymykset ymmärretään vapautumisen villiksi,  vallankumoukselliseksi voimaksi. Tämä on ohjannut näkemystä niin henkilökohtaisuudesta ja identiteetistä kuin arvoista ja politiikasta. On vältettävä patriarkaalinen miehinen kontrolli. Yksinkertaistan nyt hiukan Gölen ajatuksen kulkemaa.

Länsimaiselle feminismille on tyypillistä myös se – sanoo Nilüfer Göle –  että avoimet uskonnolliset tai henkiset tunnustukset ovat enemmän tai vähemmän sopimattomia. Niitä ei saa näyttää eivätkä ne kuulu julkiseen tilaan.

Göle katsoo tämän musliminaisten vapautumisen kritiikiksi länsimaista maallista feminismiä kohtaan. Hän kirjoittaa, että Islamilainen feminismi (Islamic feminism) rikkoo rajan uskonnollisen ja maallisen välillä. Musliminaiset sitoutuvat avoimesti uskontoonsa myös julkisessa tilassa, kuten kaduilla, kouluissa ja työpaikoilla. He hämärtävät eron uskonnollisen ja maallisen identeetin välillä. Niin ikään rajat henkilökohtaisen ja julkisen, oman itsensä (identiteetin) ja seksuaalisuuden tai uskonnollisen ja maallisen välillä menevät sekaisin ja kietoutuvat toisiinsa.

Göle toteaa, että tämän vuoksi musliminaiset hämmentävät ja loukkaavat länsimaisia maallistuneita naisia. Musliminnaiset horjuttavat yksityisen ja julkisen tasapainoa oman identiteetin rakentamisessa. He haluavat olla sekä uskonnollisia että moderneja. Länsimaalaisten kannalta tilanne on anakronistinen.

Professori Nilüfer Göle sanoo, että julkinen tila, sosiaalinen elämä ja sen kaanonit ovat muuttumassa tavalla, joka on vaikea asia suurelle osalle länsimaista yleisöä Hän nimenomaisesti korostaa, että se on vaikeaa myös oppineelle eliitille ja liberaaleille, koska vapautumisen oppi on niin erilainen ja epäsovinnainen.

Korostan, että en ole tässä kommentoimassa asiaa millään tavalla. Halusin esitellä kirjan pääajatuksia, koska teos teki minuun vaikutuksen kirjoittajan rohkealla, avantgardistisella otteella. Länsimainen demokratia, liberaalit arvot ja naisten vapautuminen ovat markkinatalousmaiden poliittisen kulttuurin keskeisimpiä narratiiveja. Gölen ajatukset olivat minulle uusia, vaikka olen joskus hiukan ja hiukan vähemmällä innostuksella silmäillyt toisen feministisen feminismi-kriitikon, Camille Paglian, ajatuksia (Häneltä ilmestyi juuri uusi kirja, mutta en ole siitä nyt kiinnostunut.)

Myös muslimit ja ortodoksit tarvitsevat reformaatiota

Haluan kuitenkin lisätä kaksi näkökulmaa, jotka Nilüfer Gölen teoksessa ovat liian vähällä huomiolla. Mielestäni uskontojen rooli on sosiaalisessa elämässä ja kulttuurissa nykyaikana likimain taantumuksellinen. Järkevä modernisaatio, kuten sukupuolten ja uskonnollisten ryhmien ja vähemmistöjen tasa-arvo, luova kansalaisyhteiskunta ja koulutuksen kehittäminen on mahdotonta, jos uskonnollinen ahdasmielisuus hallitsee politiikkaa ja julkista tilaa.

Tämä näkyy terävästi paitsi islamilaisissa maissa myös esimerkiksi Venäjällä. Venäjällä kirkko lienee tärkein este yhtä lailla modernin kansalaisyhteiskunnan syntymiselle kuin sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Venäjällä tarvitaan uskontokritiikkiä ja feminismiä, mutta niiden markkinoinnista menettää vapautensa ja pahimmassa tapauksessa kenties myös henkensä. Masha Gessenin kirja ”Words Will Break Cement. The Passion of Pussy Riot” (2014) kertoo Pussy Riot -naisten kapinasta Venäjällä. (Teoksen nimi suomeksi on ”Sanat murtavat sementin”.)

Toinen näkökohtani on, että Göle vähättelee länsimaisen ihmisen henkisyyttä ja siis myös uskonnollisuutta. Hän on oikeassa siinä, että sellainen ei kuulu sovinnaisen tavan julkiseen tilaan. Uskonnollisuus ja henkisyys on silti olemassa. 1800-luku saattoi olla valistuksen ja maallistumisen aika, mutta 1900-luvulla on syntynyt satoja uusia henkisiä ja uskonnollisia tai uususkonnollisia liikkeitä. Göle keskittyy julkiseen tilaan, ja kun länsimaissa henkiset liikkeet ja uskonto ovat sivussa ja yksityisyydessä, mielikuva länsimaisuudesta on ylenmäärin rationaalinen ja ylimaallistunut.

Selvää on, ja kantani on, että naistenkin tulee nousta johtoon. En ole uskonnollinen. En silti pahastu muiden uskonnollisuudesta, jos se ei määrää elämääni. Ahdasmielisyys suuntaan tai toiseen ei ole toistaan parempi.

Siten olen, yllätys-yllätys, aidosti eurooppalainen ja länsimaalainen ja tässä mielessä maallistunut. Perin vanhanaikaisesti olen silti sitä mieltä, että hyvyys ja henkisen kehityksen tavoittelu sekä sellaiseen liittyvät arvot ovat yhteiskuntaelämän harvoja kestäviä perustuksia.