Aihearkisto: yleinen

Uusasiallisuuden julistus eli huutavan ääni korvessa?

Nykyaikaa hallitsee turhamainen, joskus jopa vähä-älyinen sensitiivisyyden muoti. Se tarkoittaa halua loukkaantua, halua kokea vääryyttä ja itsepintaista tahallista tapaa ymmärtää toisen puhe ja tarkoitus väärin.

Sillä tavalla tehdään asiasta kuin asiasta suuri numero. Sillä tavalla puolustetaan omaa ehdotonta oikeaoppisuutta ja siihen sidottua omaa identiteettiä. Identiteettiä hallitsevat ja muokkaavat rajat, joilla oman minän yksilöllisyys tahdotaan määritellä. Identiteettiä ei etsitä avoimuudesta eikä maailman moninaisuudesta. Henkinen kasvu, joka on kulttuurin vuosituhantisia teemoja, ei ole enää edes käsitteenä tuttu.

Sensitiivisyyden muotia selittää äärimmilleen paisunut itsekäs yltiöindividualismi. Yltiöindividualismi vaatii oman elämän sääntöjä ehdottomiksi.

Aikoinaan yksilönvapaudella ja liberalismilla ymmärrettiin täsmälleen päinvastaista. Se tarkoitti tilan antamista vieraalle, erilaiselle. Se tarkoitti erimielisyyksien hyväksymistä ja parhaillaan jopa erimielisyyksien ymmärtämistä.

Äkkiväärä sensitiivisyys ja yltiöindividualismi ovat tehneet länsimaista mahdottomia hallita. Oikeat, todelliset uudistukset ovat mahdottomia. Sen sijaan velaksi eläminen kuvaa itsekkään, turhamaisen ihmisen pyyteitä. Valtioiden velkaisilla budjeteilla rahoitetaan keskiluokkaista elämäntapaa, joka ei ole kestävä enempää taloudellisesti kuin ympäristönkään kannalta eikä se ole sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Hitauden ja hiljaisuuden eduista

Kaikki vilkkuu ja piipittää, ja kaiken pitää näkyä. Mitään ei tarvitse osata eikä olla, sillä liian monet ovata kadottamassa halua punnita sitä, mitä tiedetään, osataan ja mitä todella on. Se, että siltä näyttää, riittää liian monille.

Sivistys ja tieto ovat vaikeita asioita. Ne edellyttävät kärsivällisyyttä ja sitkeää mieltä. Ne edellyttävät kirjojen lukemista, ja ne edellyttävät kuuntelemista, keskustelua ja uteliaisuuteen pohjautuvaa väittelyä. Muodot voivat vaihdella, joskin olen likimain varma, että televisio-ohjelma ”Sohvaperunat” (YLE), jossa katsotaan, kun ihmiset katsovat television viihdeohjelmia, auttaa perin vähän.

Sivistykselle hitaus ja hiljaisuus ovat elämäntapa ja elämän laatua. Mutta voiko hiljaisuutta puolustaa olemalla hiljaa?

Ilman tietoa ei ole minkäänlaista sivistystä. Totuus voi olla suhteellinen, mutta se ei tarkoita, että se olisi mielivaltainen ja että mikä tahansa asia olisi tosi tai perusteltu väite. Muodikkaat, kaiken suhteellisuutta korostavat hokemat ovat älyllistä laiskuutta. Tällainen älyllinen laiskuus on totuuden jälkeiseksi ajaksi kutsutun ilmiön tärkeimpiä syitä. Maailma ei ole mielipiteidemme mukainen.

Tietomme ja ymmärryksemme on kuitenkin rajallista. Siksi ihanteet ovat tärkeitä. Ihanteet ja niiden mukaiset tavat korjaavat sitä puutetta, minkä epätäydellinen tieto jättää osaksemme.

Sivistyksen haaste

Eurooppalaisen ihmisen vuosisataisia arvoja on ollut sivistys. Jo jonkun vuosisadan on haluttu katsoa, että sivistys kuuluu kaikille. Saavutukset eivät aina ole olleet erityisen ansiokkaita, mutta tällainen lähtökohtakin on maailman imperiumien ja kulttuurien joukossa harvinainen. Sivistys tarkoittaa monia asioita.

Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että ihmisen on oltava kohtaloaan suurempi. Ei ole sopivaa antaa periksi turhamaisille tai jopa alhaisille motiiveilleen, jotta voisi perustella huonon käytöksensä ja väärät ratkaisunsa.

Niinpä myös käytöstavat, toisen kunnioittaminen, heikomman puolustaminen ja ylipäänsä ihmisyyden kunnioittaminen ovat tärkeimpiä arvoja. ”Idea on mittaamaton, toteutus rajallinen.” (Lainauksen esitetään olevan vuonna 1886 kuolleelta saksalaiselta historioitsijalta L. von Rankelta.) Se tarkoittaa, että ihanteilla on merkitystä silloinkin, kun toteutus on rajallinen.

Myös ikivanhoista magian opeista, uskonnoista ja eurooppalaisen valistusajan ihanteista voi edelleen ottaa oppia. Noituuden pelko vaati, että alhaisimmallekin oli annettava arvonsa, koska muutoin hän saattaisi kostaa noituudella. Niin ikään uskonnot ovat opettaneet – tosin esimerkissään melko lailla epäonnistuneina – että lähimmäistä, joihin ihmisyydessään kaikki kuuluvat, on autettava.

Nykyään tällaiset kannustimet puuttuvat. Rikoslakia lukuun ottamatta ei ole mekanismeja eikä pidäkkeitä, joilla hillitä itsekkyyttä ja ahneutta. Ahneudesta ja välinpitämättömyydestä kanssaihmisen hätää kohtaan voidaan tehdä jopa palkittava hyve ja ansio.

Mistä tulisi se henkisen kasvun polttoaine, joka vahvistaa inhimillisyyttä, henkisyyden kasvua ja sivistynyttä kanssakäymisestä? Kas, siinä kysymys. Huomautan, että käytän sanaa henkisyys, koska ”hengellisyys” on yleiskielessä merkinnyt etupäässä kristillistä uskonnollisuutta.

Huutavan ääni korvessa

Maailma on täynnä hienoja asioita. Maailmasta löytyy ystävyyttä, tieteitä, taiteita, työtä ja elinkeinoja, harrastuksia ja kaikenlaista kiinnostavaa tekemistä. Maailmalta löytyy myös kaunista hiljaisuutta ja levollisuutta.

Olen paatunut idealisti. Elämästä on opittava nauttimaan, vaikka maailma ei ole täydellinen. Elämä on taitolaji. Yhtä lailla elämästä on kannettava vastuunsa. Myös itsestään huolehtiminen on vastuun kantoa, sillä muutoin ei voi auttaa niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat.

Olen seurannut maailmaa melko hiljaa ja sivusta. Teen tässä nyt käänteen. Ehkä se ei pelasta ketään eikä mitään, ja ehkä monet tärkeimmät ajatukseni on jo mainittu kotisivuillani.

Kuitenkin siltä varalta, että saatan jotakuta innostaa asioiden tutkimisessa ja myös siksi, että tällaisella opettajan mielellä sellainen innostuksen luominen tuntuu tärkeältäkin, tulen vastaisuudessa ottamaan enemmän kantaa erilaisiin asioihin. Niihin kuuluvat monet hyvin ristiriitaiset ja kiistanalaiset asiat.

Se, riittääkö ymmärrykseni ja tietoni sellaiseen, on tietysti aina lukijan punninnassa. Tuskin kirjoitan useinkaan. Kirjoittamiseen menee aikaa. Niinpä kirjoitan harvakseltaan mutta säännöllisesti. Katson tarpeettomaksikin ottaa kantaa joka asiaan. Silti siirryn puolustamaan hiljaisuutta, hitautta ja levollisuutta korottamalla ääntäni.

Kuinka paradoksaalista se onkaan!